ETUSIVU ESIINTYJÄT KLUBIT KUVIA GOR LINKIT GOR-BÄNDIT MEDIA KESKUSTELU TIEDOTTEET

Tsugu Way Plays Hurriganes

Hurriganes on monien muiden mainetekojensa ohella varmasti eniten coverbandejä synnyttänyt suomirockin ryhmä. Vertoja sille vetää ehkä vain legendaarinen The Sounds, jonka esimerkki yhäkin innostaa monia rautalangan soittajia Esa Pulliaisesta alkaen. Yksi tiukimmista Hurriganes-musiikkia soittavista ryhmistä on Joensuulainen Tsugu Ways.

Monen muun lailla Hurriganes jätti 70-luvulla lähtemättömät jäljet Tsugu Waysin basisti-laulaja Juha Laakkoseen. Bändi ja sen musiikki on merkinnyt minulle tosi paljon, kertoo Juha. Rakkaus tähän Remun ja kumppaneiden konstailemattomaan musiikkiin johti lopulta Tsugu Waysin synnyttämiseen muutama vuosi sitten. Keikkaa trio on sen jälkeen tehnyt ahkerasti Joensuussa ja sen ympäristössä. Joskus on poikettu kauemmaksikin. Vertailu Hurriganesiin ei pelota Juhaa. Soittomme on nöyrä kumarrus legendoja kohtaan. Triona saundimaailma on tietysti aika samanlainen, sovituksissa pyritään mukailemaan alkuperäistä henkeä ja samaan tempoonkin esikuvan kanssa tähdätään. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että plagioitaisiin suoraan Ganeseja. Kyllä sooloissa pistetään peliin omaa näkemystä. Yleisö on ottanut Juhan mukaan bändin hyvin vastaan. Hurriganes musiikille on edelleen kova kysyntä. Minusta on mukavaa tarjota ihmisille nostalgisia hetkiä, sanoo Juha. Mitäpä pahaa siinä voisi olla.

Bändi on tehnyt yhden levyn ja mitäpä muuta sekään sisältäisi kuin Hurriganesia. Vuonna 2004 ilmestyneeltä levyltä löytyy ne tutuimmat ganes-palat. Menopalojen kuten Get On, Bourbon Street, Keep On Knocking ja Roadrunner lisäsi löytyy myös herkempää Hurriganesia kuten My Only One ja I Will Stay. Levyä on myyty keikkojen yhteydessä ja nyt se on loppu, toteaa Juha.

Takuuvarmasti tätä samaa menoa kuullaan myös Ilovaarirockissa, jossa Tsugu Ways soittaa Hurriganesia tutussa koostumuksessaan: Juha Laakkonen, basso ja laulu
Kari Parviainen, kitara ja laulu
Corky Leppänen, rummut ja laulu

Aiemmin Ilovaarilavalla on näistä miehistä taidettu kuulla vain Parviaisen Karia. Viime vuonna hän soitti The Whon musiikkia Tatti's Who Projectin riveissä. Toki kaikilla soittajilla on musiikillisia juuria pidemmältä ajalta. Juha Laakkonen on aiemmin julkaissut myös soololevyn.

Lisätietoja: Juha Laakkonen - 050 410 8146

Tsugu Ways

17.4 - Pop-klubi 21.4 >>

17.4 - Valmistelut jatkuvat >>

3.4 - Kesän pääesintyjät >>

3.4 - Ken Hensley >>

3.4 - Danny Show >>