|
Pate & Band
Pajusen Pate on varsinaisia alan veteraaneja. Paten 60-luvun bändi The Traitors kilpailee Joensuun ensimmäisen rautalankabändin maineesta The Fellowsin kanssa. Paten on vankasti sitä mieltä, että The Traitors oli se ensimmäinen. Vuonna 1962 Pate kuuli tämän Ruplan kellarissa harjoittelevan bändin etsivän solistia. Pate tarjoutui hommaan ja kovan treenaamisen jälkeen ensimmäinen keikka oli Liperin kunnantalolla. Bändi keikkaili muutaman vuoden ahkerasti ympäri Pohjois-Karjalaa. Parhaimmillaan esiintymisiä oli viitenä päivänä viikossa. Vakituisin kiinnitys oli Sepänkadun Ruplaan. Harjoituskämpän vuokrat maksettiin näet keikkojen muodossa.
Kuten tyypillistä tuohon aikaan, oli vastaanotto tanssipaikoilla kovin vaihtelevaa. Vanhempi väki kummasteli kitarabändin "meteliä". Rautalangan lisäksi olikin usein soitettava iskelmää ja osalla keikoista mukana oli hanuristi Jussi Pillinen. Kysyntää kuitenkin riitti ja maakunnan tanssipaikat tulivat tutuiksi yhtyeelle. Välillä käytiin Savonlinnassa, Imatralla ja piipahdettiin myös Pohjois-Savon puolella. Yhtenä Traitors-uran kohokohtana Pate mainitsee esiintymisen Kurkvuoren Huvipaviljongilla, Imatralla. Illan päätähtinä olivat Anneli Sari ja Lasse Mårtensson, joita säesti Ossi Runteen orkesteri. The Traitors sai soittaa huipputähtien tauoilla ollessa ääriään myöten yleisöä täynnä olleelle salille.
Traitorsien jälkeen tuli pidettyä 30 vuotta taukoa laulamisessa. Hotelli Julien yrittäjäksi ryhdyttyä tuli sitten taas kiivettyä ravintolan lavalle. Kun eivät asiakkaat heti karkuun lähteneet, on tullut sitten laulettua silloin tällöin ravintolassa vierailevien bändien kanssa, kertoilee Pate.
Kesän Ilovaarirockissa esiintyvä Paten bändi on hiukan uusiutunut edelliseen pari vuotta sitten olleeseen Ilovaarikeikkaan nähden. Sallisen Jussi halusi pitää taukoa, joten kitaran varressa on tällä kertaa Pitkäsen Markku ja bassossa Naumasen Pekka. Tuttu puhallinryhmä takaa ulkoilmaan sopivan tanakan saundin. Paten miehekkään lauluäänen rinnalla kuullaan entiseen tapaan kosmisten tyttöjen Sallan ja Sannan laulantaa. Musiikki on sitä samaa mitä Pate tykkää muulloinkin laulaa. 50 ja 60-lukujen sekä suomeksi että englanniksi laulettua rock / pop-ohjelmistoa. Tennessee Waltzia aiotaan hioa Alma Coganin klassisen version mukaiseksi. Vanhoista bravureista kuullaan myös Hello Marylou ja Save The Last Dance For Me eli Saanhan viimeisen tanssin. Totta kai myös Elvistä löytyy ohjelmistosta, lupaa Pate. Biisien sovitukset on juuri saatu ja harjoitukset käynnistetään tällä viikolla, kertoo Pate.
Pate & Band nousevat Ilovaarilavalle tällaisella kokoonpanolla:
Pate Pajunen, laulu
Markku Pitkänen, kitara
Juha Kainulainen, koskettimet
Pekka Naumanen, basso
Ari Nevanen, Rummut
Mikko Ahtinen ja Esa Lehtinen, saksofoni
Jarkko Mustonen, pasuuna
Salla Rimmi ja Saija Ajakainen, laulu
Lisätietoja: Pate Pajunen, 0500 658 635
|