|
The He-Goats
The He-Goats on joensuulaisen rockmusiikin veteraanibändejä. Alkunsa yhtye sai kesällä 1965. The Byron Jones -nimisen bändin kitaristi Markku Laamanen, The Teacherseistä lähtenyt kitaristi Harri Vänttinen ja niinivaaralaiset basisti Markku Airaksinen sekä urkuri Raine Sainio huomasivat hakeutuneensa yhteen. Rumpalia vielä puuttui ja siihen hommaan pyydettiin vasenkätinen Timo Huttunen, joka oli aiemmin soittanut Laamasen Masan kanssa The Swallows -yhtyeessä.
Harjoituskämppä saatiin entisen kirjastotalon kellarista ja siellä treenattiin sitkeästi pari - kolme kertaa viikossa. Ensiesiintyminen tapahtui nuorisolautakunnan syksyllä järjestämässä raittiusillassa Urheilutalolla. Muina bändeinä tilaisuudessa soittivat The Teachers ja The Ox ja taistelu Joensuun rockhegemoniasta oli heti tiukkaa.
He-Goatsin tavaramerkiksi muodostui Beach Boyseista ja Mamas & Papaseista vaikutteita saanut stemmalaulu. Ohjelmistosta löytyi pakollisten Beatles-numeroiden lisäksi lainoja esim. Rollareilta, Kinkseiltä ja suomen teinitytöt hurmanneilta The Renegadesilta. Kotimaisista bändeistä lainoja otettiin erityisesti Jormas -yhtyettä. Talven 65-66 aikana bändi kehittyi hurjasti ja erityisesti laulusoundi pantiin merkille. Keikkoja ei tuohon(kaan) aikaan ollut rockbändeille liiaksi asti tarjolla.
Keikat lisääntyvät bändin tutustuttua seuraavana talvena paikallista ohjelmatoimistoa pyörittäneeseen Jyrki Ruutuun. Keikkojen edellytyksenä on kuitenkin ohjelmiston laajentaminen tanssimusiikin suuntaan. Tanssi- ja ravintolakeikkoja bändi teki Raine Sainion yhteen nimellä. Jyrki Ruutu järjesti bändin kesäksi 1967 Jukka Kuoppamäen yhtyeeksi. Yhteistyö Kuoppamäen kanssa toimii hyvin ja keikkailua jatkettiin vielä talvi ja seuraava kesä. Väliin mahtui keikkoja myös He-Goats nimellä. Kuoppamäen lisäksi säestyskeikkoja tehtiin muidenkin artistien kanssa. He-Goatsin kohtaloksi muodostui loppukesällä 1968 säestyskeikka Liperin lavalla. Yhtye säestettäväksi saapui tuon hetken kuumin nimi Irwin Goodman. Illan päätteeksi Irwinin manageri Veksi Salmi värväsi Hapi Vänttisen, Timo "Nipa" Huttusen ja Masa Laamasen Irwinin bändiin ja He-Goatsin taru päättyi siltä erää.
Veksi Salmi risti Laamasen Markun Gulliveriksi ja sillä nimellä hän teki muutaman levyn vuosina 1968-75. Myöhemmin Gulliver kasvoi bändiksi, jonka yhtenä muusikkona jatkoi Laamanen. Myös Gulliver-yhtye julkaisi muutaman levyn. 80-luvun alussa Markku Laamanen vetäytyi alalta. Kehiin hän palasi vuonna 2004 voitettuaan seniorilaulun suomen mestaruuden! Sen jälkeen on syntynyt jälleen muutama uusi levy ja lisää on tekeillä.
Ilovaarirockissa He-Goats esiintyy alkuperäisellä kokoonpanolla eli
Markku Laamanen, laulu
Markku Airaksinen, basso
Raine Sainio, urut
Timo Huttunen, rummut
Harri Vänttinen, kitara
Lisäksi "täydennysmiehenä" lavalle nousee Markku Laamasen nykyisen bändin kitaristi Erkki Paananen.
|